PÄÄPUHUJAT
FT Tuija Saresma on Vuoden tieteentekijä 2022 (tiedonjulkistamisen palkinto). Hän nostaa tutkimuksissaan esille vihapuheen vaikutuksia tutkijoihin, tieteeseen ja yhteiskuntaan. Saresma on nykykulttuurin tutkimuksen dosentti Jyväskylän yliopistossa, sukupuolentutkimuksen dosentti Helsingin yliopistossa ja kulttuurin- ja sukupuolentutkimuksen dosentti Itä-Suomen yliopistossa. Tutkimuksessaan Saresma käsittelee ajankohtaisia teemoja, kuten vihapuhetta, naisvihaa, muukalaisvihaa, rodullistamista sekä rasismia, ja pyrkii purkamaan niihin liittyvää epätasa-arvoa ja tarjoaa välineitä siihen puuttumiseen. Tutkimus hyödyttää eri toimijoita opettajista poliitikkoihin ja kansalaisaktivisteista lainsäätäjiin.
Petri Honkonen on kansanedustaja, ja toiminut tiede- ja kulttuuriministerinä, lisäksi hän on Keskustan varapuheenjohtaja ja historian ja yhteiskuntaopin opettaja (FM). Keskisuomalaiselle Honkoselle tasa-arvon toteutuminen on yhteiskunnan kehityksen tärkein tavoite. Hänen toimintansa lähtökohtana on tavoitella tasa-arvoa ihmisten välille lähtökohdista riippumatta, maan eri alueiden välille, sijainnista riippumatta sekä turvata tasa-arvoinen sivistys ja turvallisuus, myös hädän hetkellä.
PANELISTIT
Emppu Laakkonen
SOOL Ry - puheenjohtaja
Niko Frilander
Idean Enterprises Oy:n perustajajäsen
Matti Rautiainen
Vanhempi yliopistonlehtori, Jyväskylän yliopisto
Kirsi Kallionpää
Huhtasuon yhtenäiskoulun rehtori
Jari Ojala
Jyväskylän yliopiston rehtori